Hukkajahti® on Business Excellence Finland Oy:n rekisteröity tavaramerkki 

ammattilaiset@erinomainen.fi



KEHITTÄMISTOIMISTO

DaaS eli Development Office as a Service - Kehittämistoimisto palveluna varmistaa jatkuvan parantamisen joustavan ja kustannustehokkaan resurssoinnin.




Erinomainen

Kehittämistoimisto.

Näin se toimii.

Yhteistyön on yhdessä tekemistä

Käytössänne on oma kehittämistoimisto sekä erinomaisen laaja työkalupakkimme aihe kohtaisista valmennuksista  johtoryhmän sparraukseen tai yksittäisen asiantuntijan henkilökohtaiseen coachingiin.

 

Kehittämistoimisto

Kaikkiin kehityskumppanuuksiimme kuuluu joustava ja jatkuva kehittämistoimisto. Minimissään olemme käytössänne päivän kuukaudessa organisaationne omana sparrauskumppanina. Kehittämistoimiston päivien määrää voidaan joustavasti etukäteen sopien muuttaa tai päiviä siirtää toisille kuukausille.

 

Kuukausittaiset yhteistyöpalaverit

Oman nimetyn kehittämistoimiston lisäksi toinen kehityskumppanuuksiemme vakiokomponentti on kumppanuuden hintaan kiinteästi sisältyvä kuukausittainen kehittämisen työpaja. Työpajassa kehitetään kehitysideoiden lisäksi kuluneen kuukauden yhteistyötä ja suunnitellaan tulevaa.

 

Kuukausittaisiin työpajoihin osallistuu kehittämistoimisto Erinomaiselta aina vähintään kaksi asiantuntijaa. Tällä tavoin voimme tarjota monipuolisen näkökulman työpajoihin ja varmistaa asiakasymmärryksen leviämisen useammalle henkilölle omassa kehittämistoimistossanne.

 


Kehitystyökalut ja toiminnan mittaaminen

Olemme kehittäneet useita erilaisia tieteelliset kriteerit täyttäviä kehitystyökaluja organisaation ja toiminnan mittaamiseen. Työkalujemme lähtökohta on aina arjessa hyödynnettävän informaation kerääminen. Emme siis esimerkiksi vain mittaa ihmisten motivaatiota tai työtyytyväisyyttä, vaan näiden taustalla todistetusti vaikuttavia tekijöitä. Kehitystyökalujemme avulla pääsemme kiinni toimenpiteisiin, joilla mitattaviin asioihin voi todella vaikuttaa.

 

Valmennukset ja puheenvuorot

Tarjoamme laajasti valmennuksia ja puheenvuoroja jatkuvan toiminnan kehittämiseen liittyen. Organisaation kehityskumppanuudessa voimme yhdessä tarjota valmennuksia henkilöstöllenne oikeaan tarpeeseen ja oikeaan aikaan, organisaatiollesi räätälöitynä. Jokainen valmennus ja puheenvuoro lisää organisaatiosi työntekijöiden jatkuvan kehittämisen osaamista ja kehittämistoimistosi ymmärrystä organisaatiosi toiminnan kehittämisen mahdollisuuksista.

 

Coaching

Tarjoamme ryhmien lisäksi tukea myös yksilöiden kehittymiseen. Henkilökohtainen valmennus (coaching) sopii erinomaisesti osaksi pitkäjänteistä, jatkuvaa yhteistyötä.

 

Erinomaisen helppo kehittämissopimus

 Haluamme olla luonnollinen jatke kumppaniasiakkaidemme henkilöstön, johtamisen ja organisaation kehittämisessä. Kehittämistoimiston avulla pysymme lähellä toisiamme, tietoisina arjen haasteista ja pitkän tähtäimen suunnitelmista.


Kehittämistoimisto kehityskumppanuudessa yhteistyön selkärangan muodostaa kehittämisen perustason rytmittävä kehittämissopimus. Sopimuksen avulla luomme yhteistyölle jatkuvuutta ja pysähdymme säännöllisesti tarkastelemaan organisaatiosi tavoitteita sekä tulevaisuutta.

 

Yhteistyöstä sovitaan kehittämissopimuksessa helposti budjetoitava kiinteähintainen perustaso – esimerkiksi kolme kehittämispäivää ja yksi valmennuspäivä kuukaudessa – ja kuukausittainen kehittämisen työpaja, jossa vähintään kaksi asiantuntijaamme työstää kanssanne tulevien kuukausien kehitysasioita. Näin takaamme jatkuvan läsnäolon ja systemaattisen organisaation jatkuvan kehittämisen.

 

Kehittämistoimistokumppanuus on erinomaisen helppo aloittaa, siinä on selkeää toimia ja se on helppo aikanaan päättää. Tästä syystä haluamme olla mahdollisimman ennakoivia ja joustavia yhteistyössä.

 

Mikäli kumppanuuteen varattuja kehittämispäiviä ei käytetä täysimääräisesti, siirtyvät ne automaattisesti seuraavalle kuukaudelle, eikä kertaalleen maksettu kehittämispäivä tietenkään vanhene sopimuskauden aikana. Kun päiviä tarvitaan enemmän kuin yhteistyösopimuksen minimimäärä, sekään ei ole ongelma; sovimme muutoksista vain etukäteen.

  • “Improve quality, you automatically improve productivity.”

    W Edwards Deming

    Ota yhteyttä
Share by: